Viestiverho
Viestiverho suunniteltiin Museokeskus Vapriikin aulaan. Koronakommervenkkien vuoksi vaihtuva suurnäyttely siirtyi kuukausilla ja aulatilaan jäi näkymään vain harmaat suljetut ovet. Monitoiminnallisen museokeskuksen sisääntulossa se oli hämmentävä ankeuttaja, joten kehitimme värikkään tilanjakajan käytetyistä postikorteista. Henkilökunnan täytyi päästä kulkemaan käytävästä ja yleisö piti hienovaraisesti ohjata sieltä pois. Muokkasimme kortit kevyeksi oviverhoksi. Kortit liittyvät luontevasti Vapriikin Postimuseon näyttelyyn Parhain terveisin – Postikortti 150 vuotta.
Kevään rajoitusten myötä näyttelyt sulkeutuivat, mutta Vapriikissa kävi päivittäin lounasasiakkaita hakemassa TAKE AWAY-annoksensa Ravintola Valssista, myös museokauppa oli auki ja mikä tärkeintä, museon lukuisat työntekijät saivat piristystä tuona erikoisaikana ilmavirrasta elävästä Viestiverhosta.
Koronarajoitukset sulkivat myös museoiden työpajat,
joten teimme yhteistyössä Postimuseon kanssa kolmen askarteluvideon sarjan.
Kehittelimme tuotteet ja valmistusohjeet niihin,
Postimuseo toteutti videoiden teknisen puolen.
Alla nähtävissä ensimmäinen video
sekatekniikka,
käytetyt postikortit,
165 x 930 cm , 2021
Postikortti 150 vuotta, Postimuseo,
Museokeskus Vapriikki,
Tampere
BCE sai materiaaliksi
15 000 käytettyä postikorttia Postimuseon
tilatessa teoksen näyttelynsä oheen.
Materiaalin tuntu, määrä, laatu ja teoksen sijoituspaikka määritteli pitkälti työskentelymetodin. Aihe ja sisältö oli voimakkaasti postikorteissa itsessään. Viestejä ihmiseltä ihmiselle, mukaanlukien kortin suunnittelija tuotannon alkupäässä ja postinjakaja ennen lopullista vastaanottajaa. Monia käsiä, vaiheita, ajatuksia, viestien virtaa.
ARKISTON-HOITAJA
assemblaasi, sekatekniikka, kotitalousjäte, 50 x 35 cm, 2020
Sarjasta ISKUJOUKOT – LUONNONVOIMAT
Osittainen omakuva syntyi miltei apokalyptisissä tunnelmissa koronakammiossa luonnonmullistuksista ja eläinten poikkeuskäyttäytymisistä lukiessa. ”Kuka saa ja kenelle annetaan ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan” Leevi and The Leavingsien biisi ”Itkisitkö onnesta” pyöri päässä. Intouduin jopa opiskelemaan Kestävää kehitystä.
Käytetyn materiaalin tarina kiehtoo. Sillä on ollut jo jokin käyttötarkoitus ja merkitys ennen kuin se on roskaa tai muuten kierrätettävää tavaraa. Sen elinkaari on ollut jo pitkä ja minä voin antaa sille vielä yhden luvun lisää kertomukseen.
SOLMITTU
SALAISUUS
yhteisötaideprojekti Tampereen 240-juhlavuoden kunniaksi 2018–2019
Tampereen kaupunkilaiset lahjoittivat 5000 käytettyä kravattia tarinoineen. Projektin eri vaiheisiin osallistui satoja paikallisia; lahjoittajia, teosten tekoon osallistuneita taidesuunnistajia, nuorten työpajan nuoria ja ohjaajia valmistamalla mm. omat teoksensa ja tekemällä äänikoosteet kerätyistä tarinoista*, paikallisen kaupan henkilökunta keräämällä säilytyslaatikoita, työttömien työpajalaisia valmistamalla kehykset, eritavoin kaikki yhteistyökumppanit ja työhuonevierailijat.
Projektin lopputulos ”Solmittuja päiviä”on 24-osainen teossarja. Sen vastaanotti kaupungin pormestari Tampereen päivän juhlassa Kulttuuritalo Laikussa, missä teossarja oli myös esillä kaikille kaupunkilaisille avoimessa ja esteettömässä tilassa.
Tarinat kravattien ohessa kertovat eletystä elämästä, suruista ja iloista. Tarinoita käytiin läpi myös kravatteja työstäessä. Moni muisteli menneitä juhlia, ihmisiä, kävi läpi läheisen kuolemaa, omaa odottavaa diagnoosia uusiutuvasta taudista. Tekstiilin kosketus ja käsillä tekeminen pysäytti digiajassa. Kravatit eritoten liittyvät juhliin, opiskeluaikaan tai kokonaiseen työuraan ja ovat olleet konkreettisesti lähellä ihmistä, iholla. Moni lahjoittaja oli säilyttänyt esimerkiksi edesmenneen läheisen kravatteja vuosia, ennenkuin pystyi luopumaan niistä ja syy luovuttamiseen oli eritoten se, että ne tulevat osaksi taideteosta juhlistamaan omaa kotikaupunkia. BCE on erittäin otettu, että sai olla mukana tässä kollektiivisessa muistojen virrassa.
*Tarinat kuunneltavissa:
BCE:n kierrätysvalokuvaprojekti, 144 x 225 cm, 2018, Galerie Pleiku, Berliini
Kolmen viikon aikana valokuvasilpusta suoraan gallerian seinälle koottu teos. Näyttelyn jälkeen teos leikattiin matkalaukkuun sopiviksi paloiksi siirrettäväksi uuteen paikkaan. Lopullinen kokonaisuus hahmottuu aina suoraan näyttelytilaan ja sen kokoaminen on osa muuttuvan teoksen aina uudelleen syntymisen prosessia.
Käsittelyssä luonnon sekä eläin- ja ihmiskunnan selviytyminen ilmastonmuutoksen alaisuudessa. Uutiset ympäristöstä ja biologisista uhista pistävät miettimään, mitä kaikki elollinen vaatii selviytyäkseen tulevaisuuden uhkakuvista? Pitkään uhkana pidettiin digimaailman viruksia, mutta ne todellakin häviävät bittiavaruuteen luonnonmullistusten ja pandemioiden rinnalla. En halua kuitenkaan synkistellä vaan käsitellä teemoja leikkien, huumorilla, värikkyydellä ja niiden kautta tuoda toiveikkuutta ja iloa. Kuvataiteilijana haen myös aina visuaalista kokonaisuutta.
Palapeli-versio, 240 x 240 cm, 2019, Haiharan Taidekeskus, Tampere. Teos koottiin uudelleen ompelulangan avulla.